Ville Vine

Kauppatieteiden maisteri (KTM)

Olen valmistunut v.2015 Tampereen Yliopiston Johtamiskorkeakoulusta pääaineenani Laskentatoimi ja sivuaineina Vero-oikeus, Yritysjuridiikka ja Johtaminen.

Laaja-alainen työura talous- ja HR-johdossa

Olen toiminut jo vuodesta 2007 lähtien taloushallinnon, HR:n ja ylimmän johdon eri vastuutehtävissä.


Vuosien 2007-2018 aikana toimin Suomen Expert- ja sittemmin Power-elektroniikkaketjun talous- ja HR-vastuissa ensin Controllerina ja Talouspäällikkönä ja v.2015 lähtien Talousjohtajana vastaten myös HR-toiminnoista ja ollen Johtoryhmän jäsen.


Tämän tarinan aikana ketjun liikevaihto kasvoi vajaasta 50 M eurosta yli 300 M euroon monikanavaisena toimijana henkilöstömäärän noustessa samalla jopa 1000 työntekijään.


---

Vuosien 2020-2024 aikana toimin jäähdytys-, lämmitys- ja ammattikeittiöalan huoltoliiketoiminnan perheyhtiö-taustaisessa MV-Jäähdytyksessä talous- ja henkilöstöjohtajana sekä johtoryhmän ja hallituksen jäsenenä.


Vuosien 2020-2022 aikana yhtiön kasvun vauhdittajana oli suomalainen pääomasijoitusyhtiö Korona Invest ja vuoden 2023 alusta lähtien Altor-taustainen ruotsalainen Nordic Climate Group tuolloin toteutetun yrityskaupan myötä.


Kasvu liikevaihdossa näiden vuosien aikana oli 17 M eur --> yli 40 M eur ja henkilöstömäärä nousi 160 työntekijästä aina yli 350 työntekijään.


Vuonna 2025 siirryin yrittäjäksi tarjoamaan kokemusteni ja osaamiseni avulla tukea ja uutta ajattelua mm. kasvuyhtiöille uusien ja kannattavampien yritys- ja henkilötarinoiden rakentumisessa.


Certified Business Coach, BCI

Olen valmistunut vuonna 2025 Business Coaching Instituten (BCI) valmennusohjelmasta Certified Business Coachiksi.


Tämän koulutusohjelman oppien sekä mm. vahvan esihenkilö- ja HR-kokemustaustani avulla pystyn auttamaan ja oivalluttamaan esimerkiksi yrityksen avainhenkilöstöä heidän kehittymisessään vahvuuksien kautta kohti jokaisen täyttä potentiaalia, ja samalla kohti yhteisesti organisaatioiden kanssa määriteltyjä tavoitteita. Tällöin toimin yrityksen ja yksilöiden empaattisena kanssakulkijana ja uskon vahvistajana yhteisessä kasvutarinan rakentumisessa.

REFERENSSIT / SUOSITUKSET

Villellä on poikkeuksellisen energinen ja innostava ote kaikkiin työtehtäviin.


Villen ehdoton vahvuus on osaamisen monipuolisuus. Tästä erinomaisena esimerkkinä on Villen vastuukokonaisuus esim. MV-Jäähdytyksellä;

konsernin talousjohtaminen, operatiivisten yksiköiden henkilöstöjohtaminen sekä ICT:n ja asiakaspalvelu-keskuksen kehittäminen ja johtaminen.


Ja ennen kaikkea Ville on huipputyyppi!

Vahva suositus.



Ilpo Mäkelä

MV-Jäähdytyksen toimitusjohtaja

www.mv-jaahdytys.fi

Ville toimi Innoflamen interim-talousjohtajana vaativassa muutosvaiheessa, jossa yritysostojen myötä organisaatioon oli liittynyt useita uusia yhtiöitä.


Ville toi mukanaan sellaista osaamista ja kokemusta, jota talous- ja henkilöstöhallinnon skaalaaminen uuteen kokoluokkaan edellytti. Hänen panoksensa oli keskeinen raportoinnin ja tavoitteiden asetannan selkeyttämisessä sekä henkilöstöhallinnon kehittämisessä.


Ville työskenteli määrätietoisesti, asiantuntevasti ja yhteistyöhakuisesti. Suosittelen lämpimästi Villen osaamista ja apua!


Kaisa Ala-Laurila

Innoflamen toimitusjohtaja

www.innoflame.fi

Ville oli läheinen työparini ja luottohenkilöni talous- ja HR-vastuissa ensin Expertillä ja sitten brändiuudistuksemme jälkeen Power Finlandilla yli 10 vuoden ajan.


Tämä aikana yhtiöt kasvoivat paikallisesta toimijasta valtakunnalliseksi, moderniksi kauppaketjuksi ja osaksi Pohjoismaista Power-konsernia.


Villeen ja hänen osaamiseensa saattoi luottaa vaativissakin tehtävissä.


Mika Aro

Expertin ja sittemmin Power Finlandin toimitusjohtaja. Tämän jälkeen toiminut mm. Tapparan (Tamhockey -konserni) toimitusjohtajana.